Kuva Taina Pirttijärvi

Hei!

Olen Marianne Lukkarinen, taiteilija ja taidekasvatuksen asiantuntija Oulusta. Taiteessani ja työssäni liikun ihmisten elämäntarinoiden, hyvinvoinnin ja kasvun mahdollisuuksien maastossa.

Maalaan ihmisten vierellä heitä vahvistavia maalauksia, luon yritystiloihin paikan tunnelmaa vahvistavia maalauksia, poimin kankaille perheiden voimatarinoita ja unelmia. Opetustyössäni ohjaan asiakkaitani löytämään keinoja ja tekniikoita taiteen tekemiseen oman hyvinvoinnin vahvistamisen ohella.

Olen koulutustaustaltani kasvatuspsykologi (KM), opettaja (kuvataide, psykologia ja draama) sekä taiteiden maisteri kuvataidekasvatuksesta.
Kehitän ja tutkin työssäni vahvistavan läsnäolon menetelmääni maalaus- ja ohjaustyössä. Minulla on 20 vuoden työkokemus eri ikäisten ihmisten taideohjauksesta, opetustyöstä sekä ihmistä vahvistavien taidemenetelmien kehittämisestä. 

Täällä verkkokaupassani voit katsella ja ostaa maalauksiani, taideprinttejä tai mahdollisia taidekursseja. Teen maalauksia ja koulutuksia paljon myös tilaustöinä. 

Esimerkiksi Perhemaalausprosesseihin ja Yritystilamaalauksiin kannattaa kysyä juuri teille räätälöity tarjoukseni. 

Suosituin maalaukseni on Vierellämaalaus, jonka teen ihmisen/ihmisten vierellä alusta loppuun. Myös etämahdollisuus. Vierellämaalauksia voimme tehdä esimerkiksi työ- tai ystäväporukalle lyhyinä versioina tai sitten voi valita pidemmän elämäntarinoihin syventyvän hyvin terapeuttisenkin vierellämaalausprosessin. 

Toinen pidetty luovuutta avaava ja vahvistava tilaustyö on koulutus- tai työpaja ryhmän tai työyhteisön tarpeisiin. Näissä koulutuksissa opimme käyttämään omaa luovuutta itseä lataavalla ja hoitavalla tavalla sekä opimme menetelmiä esimerkiksi työvälineeksi ihmisen kohtaamiseen työssä. Kaikkeen koulutustyöhöni kuuluu myös laadukas tekniikka ja materiaaliopetus. 

Kysy itsellesi sopivaa maalausta tai palvelua ja jutellaan lisää. Minulta voi hankkia myös  lahjakortteja merkkipäiviin ja tärkeisiin hetkiin. 
Kysy tarvittaessa myös maksua osissa. 

Toivon, että löydät etsimäsi ja kysy minulta lisää jos et niin rakennetaan se yhdessä.

 

Terveisin Marianne Lukkarinen 

P. 0453499978 tai marianne.lukkarinen@gmail.com 

Marianne Lukkarinen Art Facebook, Instagram ja LinkedIn